Apua, siitä on oikeasti jo kaksi vuotta, kun oon viimeksi kirjoittanut blogiin. En edes jaksa lähteä etsimään tekosyitä tai edes oikeita syitä miksi on jäänyt kirjottamatta, sillä ei ole vain kiinnostanut. Tulin siihen tulokseen, että ihan turhaan mä väännän blogia väkisin, jos se kirjoittaminen ei oikeastaan kiinnosta. Kynsiblogi on meiltä myös jäänyt hiljaiseksi ja kuolleeksi. Siihen itsellä nyt on ainakin selkeänä syynä oman kynsiharrastuksen loppuminen. Aloitin lähihoitajaopinnot ja jo ekoista käytännöntunneista lähtien oon joutunut harkiten lakkailemaan, sillä näille tunneille saatika harjoitteluun tai kesätöihin en voinut lakatuilla kynsillä mennä.
Mitäs mulle nyt sitten kuuluu? Mitä minä olen tämän kaksi vuotta touhunnut?
Tosiaan tammikuussa 2015 aloitin yo-pohjaiset lähihoitajaopinnot. Olin jo neljä kertaa aikaisemmin hakenut sairaanhoitajaopintoihin ilman onnistumista, joten ajattelin, että lähihoitajaopinnot olisivat hyvä ponnahduslauta mahdollisiin tuleviin sairaanhoitajan opintoihin.
Ensimmäinen vuosi lähäriopinnoissa meni todella kiireessä. Vuodessa opiskeltiin kaikki mahdollinen kasvatuksen tukemisesta, hoidosta ja huolenpidosta sekä kuntoutuksen tukemisesta. Ensimmäisen harjoitteluni tein alakoulussa, harjoittelupaikka oli mukava, mutta tiesin sinne lähtiessäni, etten halua tehdä töitä lasten parissa tai erikoistua lapsiin ja nuoriin. Toinen harjoitteluni hoidon ja huolenpidon jaksolla oli vanhainkodissa ja pidin siitä erittäin paljon. Siellä pääsi harjoittelemaan hyvin aivan perushoitoa pesuista pistämisiin. Sieltä sai hyvin itsevarmuutta omiin tekemisiin. Enimmäisen vuoden viimeinen harjoittelu, kuntoutumisen tukeminen, oli myös vanhainkodissa. Siinä mielessä homma oli tuttua, koska oli jo pohjaa sille perushoidolle, mutta oli mukava päästä keskittymään kuntoutuksen näkökohtaan.
Toisena vuotena aloitimme osaamisalajaksomme ja itse pääsin omaan ykköstoiveeseni eli sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisalaan. Opinnot toteutuivat pääasassa verkossa, jonkin verran tunteja oli koululla, mutta suurin osa tehtiin tehtävien muodossa. Onnistuin mielestäni paremmin kuin osasin itse odottaa tehtävien tekemisessä. Osaamisaloihin kuului kaksi harjoittelujaksoa. Ensimmäiseen pääsin onnekkaasti kirurgiselle vuodeosastolle. Ohjaajani oli erittäin hyvä ja pääsin todella paljon tekemään asioita itsenäisesti ja nautin siellä työskentelystä. Viimeisen harjoittelun vietin infektio-osastolla, missä en aivan yhtä hyvin viihtynyt. Olin edellisen kesän tehnyt itsenäisesti kotihoidossa kesätöitä ja uudessa harjoittelupaikassani ohjaajani oli juurivalmistunut ja kulki perässäni pienienkin juttujen perässä. En kuitenkaan jaksanut tähän enää itse puuttua, sillä olin keväällä hakenut jälleen sairaanhoitajan opintoihin ja päässyt opiskelemaan!
Lähäriopinnot antoivat siis erittäin kivan ponnahduslaudan sairaanhoitajan opinnoilleni. Toki lähäriopinnoista on myös hyötyä, sillä osa tunneilla käsiteltävistä asioista on tuttuja.
Alkuun SH-opinnot olivat rankkoja. Meidän ensimmäinen periodi oli todella tiivis ja siihen päälle vielä lykättiin erikseen lähihoitajille suunnitellut käytännön tunnit, jotka menivät iltaopetuksena. Osa koulupäivistä alkoi 8.30 ja päättyi vasta kahdeksan aikoihin. Ja hyvällä tuurilla vielä seuraavana aamunna puoli yhdeksään taas kouluun. Työmäärä oli järkyttävän iso, mutta siitä selvittiin hyvin! Nyt hiihtoloman jälkene on ollut paljon rennompaa ja helpompaa. Tällä hetkellä, kun mennään loppukevättä, niin opinnot alkavat olemaan aika lailla purkissa. Ei ole enää edes viiden päivän kouluviikkoja, mikä on ihan kiva. Varsinkin, kun on tiedossa, että menen lähes koko ensi kesäksi jälleen kotihoitoon kesätöihin. Tosiaalta odotan sitä innolla, sillä pidän työstäni!
Siinä nyt hyvin nopealla pikakelauksella viimeiset pari vuotta, tai no itseasiassa relut puolitoista vuotta. Toki näihin vuosiin on mahtunut mm. paljon jääkiekkoa ja kaksi Suomen mestaruutta! Tällä hetkellä on myös käynnissä Jääkiekon MM-kisat, joissa Suomi viime vuonna sijoittui toiseksi. Saa nähdä saataisiinko se tänä vuonna kirkastettua kullaksi vai jääkö se vain haaveeksi.
Mikäs on nyt sitten blogin tulevaisuus?
Rehellisesti? Ei mitään käsitystä. Ehkä tulen kirjoittelemaan useammin kuin kerran puolessatoista vuodessa, ehkä en. Toki tällä hetkellä on fiilis semmonen, että olisi kiva kirjoitella useamminkin. Itseni kuitenkin tuntien tiedän, että jos nyt jotain kirjoittamisen puolesta lupaan, niin en saa sitä toteutettua. Haluan kuitenkin aina kirjoittaa fiiliksen mukaan. Loppujen lopuksi mitään lukijamäärät tms eivät minua kiinnosta, toisin kuin monia monia muita bloggareita. Minua ei haittaa vaikka yksikään ihminen ei käy lukemassa kirjoituksiani, sillä loppujen lopuksi kirjoitan aina vain itseni varten. Toki sitä en kiellä, että onhan se aina mukavaa, kun joku käy lukemassa ja kommentoimassa!
Oikein ihanaa kevään jatkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti